Onnistunut elämäntapamuutos

Minulle huhtikuu on ollut todella työntäyteinen ja raskas kuukausi. Tuntuu, että kuukausi on vain hurahtanut ohi. Rakastan kevättä ja nyt kesä tuli jo vähän kuin varkain. Tiistaina menin ohjaamaan ulkotreenejä naisporukalle ja he nauroivat, kun tulin treeneihin päälläni musta takki, jonka alla oli vielä musta pitkähihainen paita. Ehkä + 20 asteessa olisi jo pitänyt tajuta, että vähemmälläkin pärjää.

Tämä kuva on huhtikuun alusta, kun oli vielä lunta maassa, mutta aurinko lämmitti. Nyt on viimeisetkin lumet sulaneet ja kesä kolkuttelee ovella!

Tämä kuva on huhtikuun alusta, kun oli vielä lunta maassa, mutta aurinko lämmitti. Nyt on viimeisetkin lumet sulaneet ja kesä kolkuttelee ovella!

Alkuvuoden tavoitteenani on ollut kiireen vähentäminen ja ajan ottamista itselle. Tammi- ja helmikuussa se onnistuikin vielä melko hyvin, mutta maaliskuu ja huhtikuu menivät tavoitteeni suhteen aika lailla penkin alle. Eilen ajelin töistä kotiin 11 tunnin työpäivän jälkeen ja tajusin, että nämä pitkät päivät ovat olleet viime aikoina enemmän normi kuin poikkeus. En siis ole onnistunut vielä elämäntapamuutoksessani.

Elämäntapamuutoksen motivaatio

Jokainen meistä on yrittänyt jossain vaiheessa elämäänsä jonkinlaista elämäntapamuutosta: painonpudotusta, tupakanpolton lopettamista, juoksun aloittamista, unen määrän lisäämistä tai muuta vastaavaa. Useammin elämäntapamuutokset epäonnistuvat kuin onnistuvat. Silti onneksi joku aina silloin tällöin onnistuu muutoksen tekemisessä. Millä tavalla muutoksen tekeminen on mahdollista?

Ensimmäinen tärkein asia on oman motivaation mittaaminen. Haluatko muutosta täysin itsesi vuoksi vai pyritkö hakemaan muutoksella sosiaalista hyväksyntää tai teetkö asiaa, koska joku muu haluaa niin? Suurin onnistumisen mahdollisuus elämäntapamuutoksella on silloin, kun sinulla on asiaan vahva sisäinen motivaatio. Oletko valmis tekemään kompromisseja ja uhrauksia, jotta saavutat tavoitteesi? Sisäisiä omia tavoitteita voivat elämäntapamuutoksessa olla esimerkiksi terveyshyödyt tai omien taitojen kehittäminen.

Arjen realiteetit

Elämäntapamuutoksen toteuttamisessa tärkeintä on asettaa niin pienet tavoitteet ja konkreettiset askelmerkit, että pystyt suoriutumaan niistä omassa arjessasi. Elämäntapamuutoksen toteuttamisessa sinun tulee huomioida perhetilanteesi, työtilanteesi, sosiaalinen elämäsi ja muut arjen realiteetit. Esimerkiksi työssäkäyvän pienten lasten äidin tai isän voi olla hyvin vaikea löytää aikaa ironman-kisaan treenaamista varten. Se ei toki ole mahdotonta, mutta vaatii todella paljon ympärillä olevilta ihmisiltä. Alkoholin juonnin lopettaminen voi olla alkoholistille vaikeaa, mikäli ympärillä pyörivät samat entiset kaverit vanhoine tapoineen. Kannattaa siis pysähtyä pohtimaan omaa arkea ja omaa tavoitetta ja suhteuttaa ne keskenään. Joskus elämäntapamuutos vaatii toki radikaaleja ratkaisuja onnistuakseen. Kun ympäristö ja sosiaalinen piiri tukee muutosta ja arjen realiteetit mahdollistavat muutoksen, on uuden elämäntavan pitäminen jo paljon helpompaa!

Muutoksen onnistumisen arviointi

Elämäntapamuutos tarkoittaa sellaista pitkäjänteistä muutosta omiin elämäntapoihin, jotka vaikuttavat terveyteesi ja hyvinvointiisi pitkällä tähtäimellä. Niiden vastakohtana on kaikki lakot, kuurit ja dieetit, joiden tavoitteena ei edes ole pysyvän muutoksen tekeminen. Elämäntapamuutoksen onnistumista voi siis realistisesti arvioida vasta pitkän ajan kuluttua, esimerkiksi vuoden tai kahden päästä aloittamisesta. Paras esimerkki tästä on painonpudotus. Monelle on helppoa saada paino alas erilaisilla kuureilla, mutta onnistuminen mitataan vasta siinä, miten kauan ihminen pystyy pitämään saavutetun painon. Tietyissä tilanteissa ymmärrän kuuriajattelun, kun halutaan esimerkiksi olla erityisen edustavana tiettynä juhlapäivänä tai tiputetaan muutama kilo ennen lomamatkaa, jotta uimapuku näyttä vähän kivammalta päällä. Suurin osa painonpudottajista saa menetetyt kilot takaisin alle vuodessa laihduttamisesta. Eikö se ole kovin surullista? Ensin tehdään kovasti töitä, että saadaan paino alas ja sitten kaikki kilot tulevat takaisin, joskus jopa moninkertaisesti.

Suurin osa elämäntapamuutoksista onnistuu pikkuhiljaa ja pienin tavoittein. Pilkotaan isompi tavoite osatavoitteiksi, seurataan konkreettisia pieniä askelia ja nautitaan matkasta. Uusi elämäntapa on helpompi omaksua, kun se on miellyttävää ja siinä voi kokea onnistumista! Tästä hyvä esimerkki on juoksu. Moni on yrittänyt aloittaa juoksua ja lähtenyt liikkeelle aivan liian kovaa. Liian kovaa tehty juoksuharjoittelu altistaa rasitusvammoille ja tuntuu pahalta. Kun lisäät kävelyn lomaan pieniä juoksuspurtteja ja vähitellen lisäät juoksumatkaa, niin juoksusta alkaa oikeasti nauttimaan!

Haluaisin haastatella blogiini onnistuneen elämäntapamuutoksen tehneitä ihmisiä. Onko sinulla joku tuttu, joka on onnistunut omassa elämäntapamuutoksessaan? Vinkkaa minulle pauliina@walimo.fi sähköpostiin, sillä olisi ihana jakaa onnistumistarinoita täällä blogissani.

Tsemppiä teille lukijoille teidän tavoitteissanne! Muistakaa, että konkreettiset tavoitteet ja pikkuhiljaa – niillä onnistut paremmin!

Aurinkoisin terveisin,

Pauliina

MHXN0486.jpg