hyvinvoinnin walimo

Plantaarifaskiitin hoito

Heinäkuussa se alkoi. Aamulla nousin sängystä vessaan ja pistävän terävä kipu vihlaisi jalkapohjissani. Se kipu tuntui repivän koko jalkapohjaa. Mutta kun kävelin muutaman kerran edestakaisin ja sain jalat vetreytettyä, kipu poistui eikä se tuntunut enää päivän aikana ollenkaan. Koska muita oireita ei juurikaan ollut, ei tuo aamun ihmeellinen jalkakipu saanut minua lääkäriin.

Liikunta elämäntavaksi

Tässä vinkkejä siitä, miten lopetat kootut selitykset ja teet liikunnasta osan elämääsi pysyvästi! Osa toki kysyy, miksi pitäisi? No ei pakko ole, mutta jos haluat voida hyvin, elää hyvän ja pitkän elämän, niin se onnistuu liikunnan avulla paremmin kuin ilman.

Mikä yrittämisessä on raskainta?

Tämän postauksen kirjoittamista olen miettinyt jo pitkään, jopa ennen blogini perustamista. Että jakaisinko julkisesti ne asiat, jotka ovat tuntuneet yrittäjyyden aikana vaikeimmilta. Olen luonteeltani hyvin positiivinen ja iloinen ihminen. Olen aina luottanut siihen, että elämä kantaa, vaikka kuinka raskaita asioita eteen tulisikaan. Olen selvinnyt positiivisuudella rankoistakin elämänvaiheista ja kannustanut muitakin ihmisiä siihen, että positiiviset ajatukset tuovat positiivisia asioita. Silti positiivisuus on joskus koetuksella ja tämä tositarina kertoo siitä, kun valo tunnelin päässä oli hetken kadoksissa.